
Kultainen tunti, Rooman Colosseum
Lämmin kivi huokuu maamaisesta, auringon paahtamasta lämmöstä, kun iltapäivä laskeutuu pisimpiin varjoihinsa. Puinen kuivuus nousee muinaisesta tiilestä, jota vuosisadat ja tuuli ovat hioutuneet sileäksi. Vihreä ruoho hengittää murenevien perustusten välistä, pehmeänä ja kiireettömänä. Meripihkainen lämpö kerääntyy raunioiden harjalle syveten taivaan palaessa matalalla. Aldehydinen nousu kulkee viilentyvässä ilmassa, kirkkaana ja ohikiitävänä, kuin viimeinen valo ennen katoamistaan.
